Uniikki lautapeli

Perheessämme eletään lautapelien sesonkia, joten jokailtainen kysymys kuuluu: ”Pelataanko Monopolia vai Afrikan tähteä?”. Virkistävä (ja vanhempaa vähemmän kuormittava) variaatio kotiutui meille ekaluokkalaisen iltapäiväkerhosta, jossa lapset opetettiin keksimään aivan uusia lautapelejä. 7-vuotias on tehnyt jo monta peliä ja kehitellyt niihin sekä juonen että säännöt. Nyt pelaamisaika painottuu uusien pelien luomiseen ja lapsi on tyytyväinen, kun vanhempi pelaa kerran uutta peliä hänen kanssaan. Ei hullumpaa!

Lapset ovat lautapelien parhaita asiantuntijoita, joten pelin loihtiminen sujunee helposti, kun pieni pelaaja saa juonesta kiinni. Ensimmäisellä kerralla on aikuisen hyvä olla apuna, mutta seuraavat pelit syntyvät jo lennossa. Tässä vinkkejä uniikin pelin keksimiseen:

– Mieti ensin tarina: mitä pelissä tapahtuu ja mikä on tavoitteena? Usein lasten peleissä on hahmoja, joiden täytyy päästä tietyn reitin kautta maaliin. Valittu teema helpottaa pelin tekemistä, koska koirapelissä on tietenkin luita, Frozen-pelissä lettejä ja palomiespelissä tikapuita.

– Hahmottele reitin varrelle erikoistapahtumia, kuten siirtymiä toisiin paikkoihin, nopan heittovuoron menetystä tai tuplaamista, oikopolkuja ja rotkoja. Lapsilla on tällainen maailma hyvin hallussa, joten ehdotuksista ei varmasti ole pulaa.

– Monissa valmispeleissä kerätään merkkejä tms., joten lapsi voi olla innostunut askartelemaan pelissä tarvittavaa lisämateriaalia. Yhdessä tyttäreni pelissä kerätään tähtiä matkan varrelta ja maaliin saa mennä, kun on viisi tähteä. Tähtien askarteluun meni runsaasti aikaa ja puuha oli erityisen hauskaa lapsen mielestä.

– Määrittele säännöt ja kirjoita ne ylös. Lasten keksimät säännöt ovat yksityiskohtaisia, ja niitä riittää! Erityishuomio kiinnitetään siihen, miten peli voitetaan.

– Katso mallia valmispeleistä ennen kuin aloitat pelin piirtämisen. Aluksi käytimme isoa pahvia, mutta nyt pelitehtailu on niin arkista, että siihen hyödynnetään tavallista A3-paperia.

Hauskoja hetkiä pelien suunnittelussa, toteuttamisessa ja pelaamisessa!

Kimaltava taikakivi

Ostin viime keväänä säkillisen valkoisia koristekiviä (halkaisija noin 5 cm) ulkokäyttöön. Kivet unohtuivat varastoon ja löytyivät nyt, keskellä talvea. ”Frozen! Ovatko nämä Annan ja Elsan taikakiviä?”, kiljuivat lapset innoissaan. ”Mistä näihin saa kimmallusta? Tarvitaan turkoosia!”

En ollut maalaustunnelmassa, joten askartelulaatikosta kaivettiin esille kaikki kolmiulotteiset ja timanttimaiset tarrat. Jouluaskarteluista oli jäänyt pieniä puisia lumihiutaleita, jotka hyödynnettiin spontaaniin Frozen-teemaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lapset valitsivat mieleisensä kivet ja koristelivat ne tarroilla. Puiset lumihiutaleet kiinnitin tukevalla kaksipuoleisella teipillä. Maailman helpoin askartelu: ei sotkua, upea lopputulos, sopii myös pienille lapsille! Oma kolmikkoni ihastui kivien tarrakoristeluun ja kun askarteluvaihe alkoi kyllästyttää, käynnistyi taikakiviin perustuva leikki.

 

Tyttären 6-vuotissyntymäpäivillä järjestin taikakivikoristelun osana aarteenetsintäleikkiä. 2−7-vuotiaat tytöt ja pojat innostuivat ikiomista taikakivistä ja tarrojen kiinnittäminen sujui näppärästi. Valmis taikakivi sujautettiin läpinäkyvään lahjapussukkaan, jonka jälkeen suljettiin silmät ja lausuttiin taikasanat – ja kas kummaa, aarre löytyi! Taikakivi jäi muistoksi juhlista, ja pussissa se oli helppo kuljettaa kotiin. Mainio idea myös vaikkapa ystävänpäivälahjaksi.

 

 

Vierasbloggaus: Lapset koodaamaan

Hus pois tylsyys ylpeänä esittää: ensimmäisenä vierasbloggaajana sosiaalisen median guru Johanna Janhonen, joka kannustaa lapsia ja aikuisia koodaamisen pariin. Suurkiitokset Johannalle ajankohtaisesta tylsyydenpoistovinkistä, joka sopii hyvin vaikkapa pienen koululaisen talvilomapuuhaksi!

”Hei! Olen Johanna Janhonen, sosiaalisen media asiantuntija ja Piilotetun aarteen yrittäjä – ja pienten lasten äiti. Minulla on tapana järjestää kilpailu yritykseni syntymäpäivänä ja viime syksynä Hannele oli yksi voittajista. Hän valitsi palkinnokseen vierailubloggauksen. Kirjoitan omaan blogiini yleensä vain someen liittyvistä aiheista, joten nyt sain hyvän tilaisuuden kertoa siitä, mitä opin viime syksynä lasten kanssa koodaamisesta.

Olet ehkä kuullut, että koodaus tulee opetusohjelmaan syksyllä ja siksi opettajilla on pientä painetta opetella sitä, miten koodaamista opetetaan lapsille. Onneksi heidän ei tarvitse opetella sitä yksin, sillä viime syksynä joukko vapaaehtoisia järjesti heille verkkokurssin, jossa asiaan perehdyttiin kuuden viikon ajan. Suosittu kurssi uusitaan keväälläkin, eikä se ole pahitteeksi vanhemmillekaan. Tutustu Koodiaapiseen tästä ja ilmoittaudu pian mukaan, uusi kurssi alkaa 22.2.2016.

Opiskelin itse ohjelmointia sivuaineena yliopistossa ja tutustuttuani Koodiaapisen työkaluihin toivoin, että koodauksen opettelu olisi ollut aikanaan näin helppoa ja hauskaa. Kolmesta linjasta valitsin nuorimmat oppilaat, joille suositeltiin ScratchJr-appsia. Latasin sen tablettiini ja sen jälkeen jouduin melkein taistelemaan lapseni kanssa siitä, kuka saa minkäkin viikon kotitehtävät tehdä. Ja hyvä niin. 🙂

Jaoin edistymistämme Instagramissa #koodiaapinen-hashtagilla https://www.instagram.com/explore/tags/koodiaapinen/, tässä yksi esimerkki:

Just mulle sopivaa koodaamista: #scratchjr #koodiaapinen #scratch #mooc

A video posted by Johanna Janhonen (@jjanhone) on Oct 11, 2015 at 6:51am PDT

Esimerkistä näet, millainen koodausympäristö on: siinä yritetään saada kissaa (tai muita hahmoja) liikkumaan erilaisissa ympäristöissä, muuttamaan kokoa, väriä, puhumaan puhekuplien tai nauhoitetun äänen avulla, törmäämään asioihin jne. Lapseni innostuivat tekemään pieniä tarinoita ja käyttivät paljon aikaa muun muassa siihen, miltä hahmot näyttävät (esimerkiksi avaruuspukuiselle tyypille voi valokuvata oman naaman) ja millä äänensävyllä ne puhuvat. Parasta ScratchJr:ssa on, että sen käyttö ei edellytä edes lukutaitoa, vaan lapset oppivat toiminnot aika nopeasti kokeilemalla, mitä eri ikoneiden avulla tapahtuu.

ScratchJr:ia voi kokeilla tietysti myös ilman Koodiaapista, mutta kurssin avulla saimme uusia ideoita sen käyttöön: teimme esimerkiksi matikan tunnille sopivan testin, jossa kysytään laskujen tuloksia. Kun ruudulta valitsee väärän vaihtoehdon, kissa reagoi eri tavalla kuin oikeaan vaihtoehtoon. Ideoita löytyy kyllä appsin omilta sivuiltakin: http://www.scratchjr.org/teach.html

Koodauksesta innostuville suosittelen lisäksi Linda Liukkaan Hello Ruby -kirjaa. Kirjan nettisivulta löytyy lisämateriaaleja, kuten mahdollisuus tulostaa tietokone tai Ruby-paperinukke.

Kiitän vielä Hannelea vierailukutsusta ja toivon, että joku teistä lukijoistakin innostuu avaamaan lapsilleen oven koodauksen maailmaan.”

Uuden vuoden ennustus x 2

Vuoden vaihtuminen jännittää, innostaa ja mietityttää sekä lapsia että aikuisia. Millainen vuosi on edessä, mitä uskallan toivoa, mitä en osaa edes kuvitella? Ennustaminen, tulkitseminen ja haaveilu kutkuttavat jokaista: ”mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin”.

Tässä kaksi ennustusleikkiä eri-ikäisille juhlijoille:

1. Kuvakorttiennustus

Laita kulhoon mitä tahansa pelikortteja, tarroja tai kortteja, joissa on selkeä kuva (esimerkiksi Junior Alias -pelin kortit soveltuvat erinomaisesti pienille lapsille). Jokainen nostaa vuorotellen kuvia, joita tulkitsemalla ennustetaan tulevan vuoden tapahtumat kyseiselle henkilölle.

5-vuotiaan tulkinta nostamistaan korteista: paistinpannu (”saan hyvää ruokaa”), ovi (”avautuu uusi maailma, tämän on pakko tarkoittaa uimakoulua”), leijona (”mennään eläintarhaan”), huilu (”en keksi mitään, kai mä sitten soitan jotain huilua”), keinulauta (”kesällä on tosi kivaa leikkipuistossa”).

2. Kirjallinen ennustus

Tarvitset kirjan, josta olet valmis luopumaan. Irrota kirjan sivuja, leikkaa ne kahteen osaan ja laita puolikkaat kulhoon. Jokainen osallistuja nostaa kulhosta sivun palasen ja ympyröi tekstistä ne sanat, jotka yhdistää tulevaan vuoteensa. Ympäröidyt sanat voi myös leikata irti ja liimata kartongille muistuttamaan ennustuksesta. Tämä ennustus on sitä hauskempi, mitä useammasta eri kirjasta sivut on poimittu.

Keskimmäisen lapsen keskeneräinen ennustus vuodelle 2016.

Laatikkonäyttämö

Lattialla pyöri pahvilaatikko, joka oli liian pieni majaksi mutta juuri sopiva nukketeatterinäyttämöksi. Laatikon pohja ja kansi taiteltiin piiloon ja laatikko nostettiin askartelupöydän päälle. Lapset ovat esittäneet laatikon luukusta itse keksimiään nukketeatteritarinoita ja uusia versioita klassikkosaduista.

Laatikkonäyttämöllä voi leikkiä myös olevansa tv-toimittaja: pienet juontajat tekevät muistilappuja ja ottavat mallia niin Pikku Kakkosen kuin Putouksen ammattilaisista. Seuraava vaihe on, että koululainen tallentaa puhelimella toisten esiintymiset ja lapset voivat katsoa niitä yhdessä.

Barbie-nuket näyttelevät taidokkaasti satuhahmoja, kuten Tuhkimon muodonmuutosta lankatukkaisesta räsynukesta tanssiaisten kaunottareksi.

Joulun seuraleikit

Mitä tehdä, kun aika käy pitkäksi jouluaattoa ja joulupukkia odotellessa? Kaikki haluavat löytää riisipuurosta mantelin, mutta kuka on perheen tarkkuusmestari, bingohai tai sananselittäjä? Nämä kolme seuraleikkiä on helppo toteuttaa missä vaan ja millä kokoonpanolla tahansa.

1.Joulukuusi-tarkkuuspeli

Piirrä isolle paperille joulukuusi (me käytimme paperirullaa). Väritä ja koristele kuusi haluamallasi tavalla. Määrittele värienmukainen pistetaulukko: mitä pienempi värialue, sitä enemmän siitä saa pisteitä. Teippaa paperikuusi lattiaan sellaiseen kohtaan, jossa on tilaa pelaamiseen.

Ota viisi noppaa (me käytimme tarinanoppia) ja yritä heittää tai vierittää ne joulukuuseen niin, että keräät mahdollisimman paljon pisteitä. Lattiaan on syytä merkitä lasten ja aikuisten heittoviiva. Kirjaa ylös kaikkien osallistujien pisteet ja heittäkää niin monta pelikierrosta kuin on tarpeen tarkkuusmestarin selvittämiseksi.

Lapset hullaantuivat peliin ja leikkivät sitä pitkään keskenään. Hyvä yhteenlaskun ja numeroiden kirjoittamisen treeni!

Nopat liukuvat kevyesti lattialla ja tönivät toisiaan paperin päällä. Hauskaa! Muistathan teipata paperin lattiaan.

Tämä nopanheittäjä saavutti 17 pistettä.

2.Joulubingo

Ota 10-12 paperilappua, joihin lapset piirtävät yhden jouluisen asian kuhunkin. Nämä toimivat mallikuvina. Seuraavaksi otetaan niin monta isoa paperia kuin on osallistujia. Papereihin tehdään yhdeksän ruutua (3 x 3), joihin lapset piirtävät mallikuvista jouluisia asioita. Kun bingopelilaudat ovat valmiit, mallikuvat laitetaan joulusukkaan tai tonttulakkiin, josta ne arvotaan kuva kerrallaan. Osallistujilla on uniikit pelilaudat ja kynät käsissä, ja tavoitteena on saada kolmen suora.

Bingo on mainio tapa kohdentaa lasten piirtämisinto, mutta pelilaudan tekeminen on suht työlästä. Vaihtoehto: bingo aloitetaan niin, että jokainen osallistuja piirtää oman pelilautansa. Virkistävää puuhaa myös aikuisille, jotka piirtävät harvoin.

Ensin piirretään jouluiset mallikuvat, jotka toimivat bingon arvontalipukkeina.

Sitten laaditaan bingopelilaudat, jokainen omalla tyylillään.

3.Joulualias

Paperilapuille kirjoitetaan ja/tai piirretään jouluisia asioita. Tässä voi hyödyntää joulubingon kuvia. Laput sekoitetaan purkissa ja jokainen astuu vuorotellen estradille joko näyttelemään tai sanallisesti kuvaamaan nostamansa lapun sanaa. Osallistuja voi myös keksiä joulusanan itse ilman paperilappua.

Leikin hauskuus on siinä, miten erilaisia ajatuksia ja ilmaisutapoja osallistujilla on: 5-vuotiaan jouluisia mielleyhtymiä ovat muun muassa ”lämmin talo” ja Frozen, jotka tuottavat aikuiselle päänvaivaa.

Pikkutonttujen lempipuuhaa: salaperäisille paperilapuille lisätään sanoja ja kuvia, laput sekoitetaan tonttulakissa – ja arvausleikki voi alkaa!

Hupsut pakettikortit

Yllätä läheisesi tunnelmallisella ja henkilökohtaisella pakettikortilla. Näppärän, omaperäisen ja mieleenpainuvan pakettikortin teet helposti esimerkiksi näin:

1. Etsi romaani tai muu kirja, jonka raaskit käyttää askarteluun. Monissa kirjastoissa on nykyään kierrätyshyllyjä, joista saa ottaa maksuttomia kirjoja. Kirjojen rakastajana toivon, että valitset niin kuluneen ja käytetyn teoksen, että se on jo elinkaarensa lopussa.
   

2. Selaa kirjan sivuja ja assosioi näkemiäsi sanoja lahjansaajaan. Kun löydät sopivia määreitä, ympyröi valittu sana, piirrä sen lähistölle isompi kuvio esim. piparkakkumuotilla ja leikkaa kuvio irti.
   

3. Liimaa kirjansivusta leikattu kuvio kartongille, rei’itä ja lisää ripustusnauha.

4. Joulupukki tuskin tietää kenelle lahjapaketit kuuluvat, joten hullunkuristen perheiden tehtävänä on tunnistaa jäseniään assosiaatiovihjeistä.

 

Soodataikinakoristeet

Taikatemppu: Muuta tylsyys, Maizena, sooda ja vesi kauniiksi koristeiksi.
Taikurin haaste: Kyllästyneet, maissijauhoiset avustajat katoavat kesken kaiken (taikina 2).
Taikurin palkinto: Valkoiset eläväpintaiset koristeet hurmaavat ja koukuttavat, näitä haluaa lisää ja lisää ja lisää ja lisää!

Iso soodapurkki on koristeleipurin paras ja edullisin apuväline.

Lähtötilanne 3.12.2015: Tein blogijulkaisun soodataikinakoristeista, joissa käytin monen suosittelemaa taikinaa (alla taikinaresepeti 2). Lopputulos oli hyvä, mutta taikina mureni kovasti ja leipominen oli varsin haastavaa (kommentit alla).

Päivitys 7.12.2015: Blogijulkaisun jälkeen sain lukijapalautteena erinomaisia vinkkejä soodataikinan parantamiseksi, joten tässä uusi taikinaresepti, jonka olen nyt kokeillut ja hyväksi havainnut. Taikinoiden ero: taikinareseptissä 1 on 0,25 dl enemmän vettä ja taikina leivotaan lämpimänä. Suurkiitos aktiivisille lukijoille, joiden ansiosta ajatukseni soodataikinasta muuttuivat täysin: tämä todellakin on helppoa, hauskaa ja kätevää! Jippii!

Taikinaresepti 1 (suosittelen lämpimästi)
1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,5 dl vettä

1. Kuumenna aineet kattilassa koko ajan hämmentäen. Kun massa alkaa kiinteytyä, on taikina valmis. Tämä on kriittinen kohta: jos taikinan kuumentaa liian kiinteäksi, se murtuu helposti. Ihanteellinen taikina on löysähkö.
2. Siirrä taikina pois kuumasta kattilasta ja aloita leipominen heti kun taikina ei enää polta sormia.
3. Leivo taikina pipareiden tapaan ja huolehdi, että koristeiden paksuus on vähintään 0,5 cm, jolloin ne eivät murru niin helposti. Koristeiden pintaa voi kuvioida esimerkiksi Kastehelmi-lasikulholla tai kaulitsemalla pitsiä taikinapinnan päällä. Käytä kaulitsemisen apuna maissitärkkelystä.
4. Tee pillillä koristeisiin reikä, josta voit pujottaa myöhemmin ripustusnarun.
5. Kuivata koristeet huoneenlämmössä (24 h) tai 75 C-asteisessa uunissa (noin 1 h). Voit halutessasi koristella valmiit tuotokset esimerkiksi helmillä, maaleilla ja nauhoilla.

Tämä taikina on kimmoisa ja helposti muovailtava, joten sitä on ilo kaulita ja Kastehelmi-kulhon struktuuripinta tarttuu helposti koristeisiin. Taikinasta saa kaulittua ohuitakin koristeita, joten yksinkertainen annos tuottaa saman verran koristeita kuin tupla-annos taikinaresepti 2:n mukaan tehtyä taikinaa.  Koska taikina on kosteampi, olen varannut kuivattamiseen enemmän aikaa (1 h 75 C-asteisessa uunissa ei riittänyt).

Taikinaresepti 2 (klassikkoresepti, minulle leipurin haaste)
1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,25 dl vettä

1. Kuumenna aineet kattilassa koko ajan hämmentäen. Kun massa alkaa kiinteytyä, on taikina valmis. Tämä on kriittinen kohta: jos taikinan kuumentaa liian kiinteäksi, se murtuu helposti. Ihanteellinen taikina on löysähkö.
2. Siirrä taikina pois kuumasta kattilasta ja jäähdytä se.
3. Leivo jäähtynyt taikina pipareiden tapaan ja huolehdi, että koristeiden paksuus on vähintään 0,5 cm, jolloin ne eivät murru niin helposti. Koristeiden pintaa voi kuvioida esimerkiksi Kastehelmi-lasikulholla tai kaulitsemalla pitsiä taikinapinnan päällä. Käytä kaulitsemisen apuna maissitärkkelystä.
4. Tee pillillä koristeisiin reikä, josta voit pujottaa myöhemmin ripustusnarun.
5. Kuivata koristeet huoneenlämmössä (24 h) tai 75 C-asteisessa uunissa (noin 1 h). Voit halutessasi koristella valmiit tuotokset esimerkiksi helmillä, maaleilla ja nauhoilla.

Ensikertalaisen kokemuksia soodataikinasta (taikinaresepti 2):

Mistä tiedän, milloin taikina on sopivan kiinteää? Ensimmäinen taikina oli kovin murenevainen, joten tein vielä uuden, löysemmän annoksen, joka mureni sekin jonkin verran. Perustaikina on pienehkö, joten tein toisen taikinan tuplana. Tällöin koristeita tuli yhden uunipellin verran.

Lapset tuumasivat, että taikina haisee pahalle ja sitä on vaikea kaulita, joten pikkuleipurit eivät innostuneet soodataikinasta. Käytimme Iiittalan Kastehelmi-kulhoa taikinapinnan koristeluun ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Kokeilimme myös pitsiliinan kaulitsemista taikinan pintaan, mutta jälki jäi himmeäksi.

”Monimutkaiset” piparimuotit tuottivat pettymyksen, koska koristepiparit hajosivat pellille nostettaessa. Perinteinen sydän ja enkeli onnistuivat parhaiten. Suuri määrä koristeita hajosi myös siinä vaiheessa, kun tein pillillä reikää ripustusnarua varten. Kaulitsin hajonneet kappaleet uudeksi taikinalevyksi kostutetuin käsin, mikä vaatii kärsivällisyyttä mutta onnistuu kyllä.

Ensimmäiset koristeet kuivatin huoneenlämmössä, mikä oli huono idea: aina kun kokeilin koristeiden kuivuutta, ne murtuivat. Loppujen lopuksi ensimmäisestä satsista jäi vain neljä käyttökelpoista koristetta. Toisen erän paistoin uunissa, ja nyt koristeet kovettuivat niin kuin pitääkin.

Lopputulos: Suosittelen soodataikinakoristeiden tekemistä kärsivällisille aikuisille. Valmiit koristeet ovat kauniita ja eläväpintaisia, ja niistä voisi luoda vaikkapa kaverilahjoja lasten synttäreille.

Soodataikinavinkkejä muissa blogeissa: Taikinainen ja Sekoshow.

Jouluinen viirinauha

Kaupoissa on myynnissä niin meheviä ja mausteisia joulupapereita, että päätimme tehdä niistä silmäniloa viirinauhan muodossa. Valmiita kartonkikolmioita myydään pikkurahalla ja viirin keskustassa voi hyödyntää pienet lahjapaperipalat, jotka menevät muuten roskiin.

Tarvikkeet: kartonkia, joulupapereita, rei’itin, sakset, liimaa ja tukevaa narua.

1. Leikkaa kartongista haluamasi kokoisia kolmioita. Me hyödynsimme Tigerin valmispakkausta, jossa on 40 kpl valmiita erivärisiä kartonkikolmioita (koko noin 15,5 cm x 23 cm, maksaa 1 euron).
2. Tee paperista kartonkikolmiota pienempi kolmiomalli oman makusi mukaan, isompi kolmio jättää vähemmän kartonkia näkyviin ja pienempi kolmio korostaa kartongin väriä. Meillä pienemmän kolmion kooksi tuli noin 10,5 cm x 16,5 cm.
3. Piirrä kolmiokaavan avulla joulupaperista pikkukolmioita, leikkaa ne irti ja liimaa kartonkikolmion keskelle.
4. Tee rei’ittäjällä reiät viirin yläkulmiin ja sommittele viirit haluamaasi järjestykseen. Pujota rei’istä tukeva naru ja ripusta viirinauha esille.

Tavoitteena joulu, tuloksena Huvikumpu

Viirinauha on hauska toteuttaa ja lapset ihastuivat rajattomaan yksilöllisyyteen, jonka eriväriset kartongit ja erilaiset lahjapaperit mahdollistavat. On hurmaavaa, kun jokainen pikkukolmio on liimattu vinoon, viirien kulmareiät sijaitsevat epätasaisesti ja värisinfonia suorastaan hyökyy päälle. Myös aikuisen tekemässä viirinauhassa on kaikki vähän vinksin ja vonksin, vaikka se ei ollut tavoitteena. Totuus on, että pikkukolmioiden symmetrinen liimaaminen on haastavaa puhumattakaan rei’ittäjän oikean sijainnin valinnasta. Ikkunassa viirinauhan kädenjälki näyttää sympaattiselta, mutta tokihan kauneus on katsojan silmässä.

Teimme viirinauhan spontaanisti ja suunnittelematta, mikä sopii paremmin vappuun kuin jouluun. Pöydällä modernit joulupaperirullat ihastuttavat mutta ikkunassa vaativat totuttelua. Luulenpa, että teen samalla tekniikalla uuden jouluviirinauhan niin, että valitsen värit ja kuosit sekä huolellisemmin että hillitymmin. Lähtökohtana tulee olemaan, että kaikki kartonkikolmiot ovat samanvärisiä. Lapset saavat nauttia väri-ilosta omissa huoneissaan. Itse tehdyn viirinauhan etuna on, että sitä on helppo uudistaa vaihtamalla kolmioiden paikkaa tai korvaamalla osa kolmioista uudenvärisillä.

Sormenjälkitaide

Rakkautta ilmassa: bloggaaja ihastui leimasintyynyjen helppouteen ja sormitaiteen sattumanvaraisuuteen.

Kirjastosta tarttui mukaan pirteä teos, Marion Deucharsin Tehdään sormenjälkitaidetta (Kustannusosakeyhtiö Nemo 2013). Visuaalisesti virkistävään kirjaan on koottu esimerkkejä siitä, miten sormen- ja kädenjäljet muuttuvat erilaisiksi hahmoiksi.

Tarvitset paperia, leimasintyynyjä, tussikyniä ja kosteuspyyhkeitä sormien pesuun, ilman inspiraatiokirjaa pärjää mainiosti.

Kokeilimme ensimmäistä kertaa sormenjälkitaidetta. Tai siis: tavoitteellista sormenjälkitaidetta, mustikkaisia, suklaisia ja tussisia installaatioita on toki löytynyt milloin mistäkin. Positiivinen yllätys oli se, että kirjassa neuvottiin painamaan sormi leimasimen mustetyynyyn. Miten helppoa! Sormivärin ilo ilman sotkua! Ei kaatuvia väri- ja vesiastioita, ei suuria valmisteluja eikä myöskään erityistä loppusiivousta. Minusta tuli välittömästi leimasintyynyfani.

Keltainen on hyvä väri, koska siinä näkyy tussipiirros. Kuvassa näkyvä leimasintyyny on liian pieni.

Lapset tykkäävät sormenjälkitaiteilusta, joka tuntuu mukavalta, näyttää hauskalta ja aktivoi keksimään omia hahmoja. Sormenjälkeen piirrettiin kynällä täydennystä, jolloin jälki muuttui tunnistettavaksi hahmoksi. Aluksi kirjasta katsottiin mallikuvia, mutta tyttöjen mielestä oli parempi vain painella sormenjälkiä ja luoda kuva sen pohjalta, mitä jäljestä tulee mieleen. (Itse asiassa lapsia harmitti, kun oma sormenjälki näytti erilaiselta kuin kirjan esimerkkijälki.)

Kotoa löytyi vanhoja, osin jo kuivahtaneita leimasintyynyjä. Parhaimmillaan taiteilu on silloin, kun on monia erivärisiä musteita ja etenkin kirkkaita värejä, jolloin piirros näkyy sormenjäljen päällä. Suosittelen sormiväritaiteilua kaikille, myös aikuisille mindfulness-värityskirjojen vastineena. Juuri nyt olen innostunut tekemään peukalosydämiä, joista tulee joka kerta häkellyttävän erilaisia.

Vinkkejä:
* Mitä isompi leimasintyyny, sitä helpompi ottaa väriä sormeen.
* Eri sormista jää erilaiset jäljet (itsestäänselvyys, mutta tohinassa lapsilla on tapana käyttää pelkkää etusormea).
* Pikkuruiset sormenjälkikuvat saattavat näyttää upeilta kameran linssin takaa, kokeile valokuvata tuotoksia ja hämmästy!